Jääkiekon MM: Väliaikakatsaus
Jääkiekon MM-kisat ovat lähteneet hyvin käyntiin. Jokainen joukkue on tässä vaiheessa pelannut neljä ottelua, ja voimasuhteet alkavat jo olla selvillä. Suomalaisten onneksi myös Leijonat ovat olleet kotikisoissaan vahvassa vireessä.
18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisest.
18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti.
Jääkiekon MM-kisat
Vuonna 2022 jääkiekon MM-kisat pelataan tunnetusti Suomessa, joten kisat ovat herättäneet jopa poikkeuksellisen paljon kiinnostusta Suomessa. Erityisesti Tampereella kisauuma on ollut kiivaimmillaan, sillä Leijonien lohko pelataan juuri Tampereella. Toisen lohkon pelit taas pelataan Helsingin jäähallissa.
Leijonien harjoitusottelut sujuivat kehnosti, sillä joukkue onnistui häviämään kaikki neljästä viimeisestä harjoitusottelusta. Tästä huolimatta MM-kisat ovat alkaneet vahvalla vireellä. Suomi nuiji norjan maanrakoon peräti 5–0, eikä Yhdysvalloista ollut paljoa enempää vastusta. Täyttä Suomen hallintaa ollut ottelu päättyi lopulta 4–1. Latvia onnistui laittamaan Leijonat jopa yllättävän tiukoille, mutta tuokin ottelu päättyi lopulta varsinaisella peliajalla Suomen hyväksi 2–1.
Pistemenetyksiä on tullut ainoastaan viimeisimmässä ottelussa Ruotsia vastaan. Peli tuntui olevan jatkuvasti Suomen hallinnassa, ja Leijonat laukoivat seitsemän kertaa Ruotsia enemmän, mutta lopulta Joel Kellmannin viimeisen erän tasoitus vei pelin jatkoajalle. Ratkaisua haettiin lopulta rangaistuslaukauskisasta. Kymmenestä laukaisijasta ainoastaan Ruotsin Emil Bemström onnistui, joten Ruotsi siirtyi lohkon kärkeen yhden pisteen erolla Leijoniin. Alkulohkoissa on kuitenkin edelleen jäljellä kolme ottelua.
Kisojen yllättäjät
Varsinaisia suuryllätyksiä kisoissa ei vielä olla nähty, mutta yllätysvoittoja mahtuu tietenkin mukaan. Ehkäpä kisojen maukkaimmasta päänahasta on vastannut Itävalta, joka onnistui nappaamaan pisteet rangaistuslaukauskilpailussa Tshekkiä vastaan. Ottelu päättyi lopulta lukemin 2-1, kun voittoisasta rangaistuslaukauksesta vastasi ainoana onnistujana Peter Schneider. Jotain tuloksen yllättävyydestä kertoo se, että tuo oli tähän mennessä Itävallan ainoa voitto. Tappiot ovat tulleet Ruotsia, Norjaa ja Yhdysvaltoja vastaan, mutta yllättäen Itävalta onnistui viemään myös jenkit jatkoajalle.
Yllättäjien joukkoon voidaan taatusti laskea myös Sveitsi. Vaikka joukkuetta pidetäänkin kokonaisuudessaan kohtalaisen kovana, ovat täydet pisteet tässä vaiheessa vähintäänkin hienoinen yllätys. Sveitsin ohella ainoastaan Kanada on onnistunut pelaamaan ilman pistemenetyksiä näissä kisoissa. Suurimmat esteet ovat kuitenkin vielä edessä, sillä viimeisissä otteluissa Sveitsi kohtaa vielä lohkon suurmaiden joukkoon kuuluvat Kanadan ja Saksan. Yllätyksen mahdollisuus on kuitenkin olemassa näissäkin peleissä.
Jonkinlaisena shokkina voidaan pitää myös Norjan ja Ison-Britannian ottelua, jossa voittajaa jouduttiin lopulta hakemaan rangaistuslaukauskilpailun kautta. Mikä parasta, ennakolta todellisena kisojen heittopussina pidetty Iso-Britannia onnistui nousemaan viimeisessä erässä tasoihin peräti kolmen maalin päästä, vaikka joukkue tuhrasi tässä vaiheessa yhden rankkarinkin. Britit nauttivat taatusti yhdestä saalispisteestäkin, sillä kolmessa muussa ottelussa joukkue on onnistunut iskemään ainoastaan yhden maalin. Tänään vastassa ovat Leijonat, ja kyyti saattaa olla jälleen kylmää. Suomelta odotetaan ennakkoon jopa kuuden maalin voittoa.
Seuraa näitä pelaajia
Kisat ovat luonnollisesti vielä vaiheessa, ja todelliset supertähdet nousevat yleensä esille vasta pudotuspelien käynnistyttyä. Olemme kuitenkin nostaneet jo tässä vaiheessa esille neljä pelaajaa, joiden nimi kannattaa painaa mieleen. Mukana on niin poikkeuksellisen hyvin esiintyneitä yllättäjiä kuin NHL-vahvistuksia, joiden pelit eivät ole vielä ehtineet alkamaankaan.
Roman Cervenka
Tässä vaiheessa kisojen suurimpana onnistujana voidaan pitää jo 36 vuoden ikään ehtinyttä Tshekin Roman Cervenkaa. Ykkösketjun laidalta peliä rakentava Cervenka aloitti kisat vakuuttavasti saalistaen kahdessa ensimmäisessä ottelussa kolme syöttöpistettä kumpaisessakin. Tämänkin jälkeen pisteitä on syntynyt jokaisessa ottelussa. Yhdestä mokatusta rankkarista huolimatta Cervenka johtaa kisojen pistepörssiä kahdella maalilla ja seitsemällä syötöllä.
Denis Malgin
Perässä hengittää Sveitsin Denis Malgin, joka on vastannut joukkueen tehoista kakkosketjun keskeltä. Neljään otteluun on syntynyt vakuuttavat neljä maalia ja neljä syöttöä, millä johdetaan tällä hetkellä myös kisojen maalipörssiä. Moni muistaa Malginin NHL:stä Florida Panthersin riveistä, mutta tällä hetkellä sentteri edustaa kotimaassaan ZSC Lionsia. Näyttöhalut ovat kisoissa taatusti kovia, sillä kotimaan sarjassa tämä kausi päättyi finaalitappioon seitsemännessä pelissä.
Pierre-Luc Dubois
Nimimiehistä vakuuttavimmin on esiintynyt aina vaarallisen Kanadan Pierre-Luc Dubois, joka on ottanut oman paikkansa ykkösketjun keskeltä. Dubois on ottanut joukkueen reppuselkäänsä, sillä joukkueen sisäistä pistepörssiä kuudella pisteellä johtava Dubois jakaa myös kisojen maalipörssin ykkössijan neljällä osumallaan. Winnipeg Jetsiä edustava kolmosvaraus tunnetaan Suomessakin, sillä treidissä toiseen suuntaan siirtyi oma Patrik Laineemme.
Miro Heiskanen
Suomen joukkueen kiinnostavimpiin nimiin lukeutuu Dallas Starsin Miro Heiskanen, joka liittyi Leijonien vahvuuteen suoraan NHL:n pudotuspeleistä. Pudotuspelit päättyivät katkerasti ensimmäisen sarjan seitsemännessä pelissä, mutta kotikisat jaksoivat kiinnostaa tästä huolimatta. Heiskanen lukeutuu NHL:n kokonaisvaltaisimpiin kahden suunnan puolustajiin, joten supertähti tulee taatusti laittamaan leijonalauman uuteen uskoon. Heiskanen löytyy ykköskentästä ensimmäistä kertaa tänään Iso-Britanniaa vastaan. Pisteitä on lupa odottaa välittömästi.
Suomen supertähti
Heiskaselta voidaan odottaa kovia, mutta tähän mennessä kisojen kuumin suomalaistähti on kiistatta ollut Nashville Predatorsin riveissä huippukauden pelannut Mikael Granlund. Myös Granlund liittyi joukkueen vahvuuteen suoraan NHL:n pleijareista, mutta jälki oli tästä huolimatta välittömästi vakuuttavaa. Latviaa vastaan Granlund syötti tasoituksen ja iski itse voittomaalin, kun taas Yhdysvaltoja vastaan Granlund vei Suomen johtoon ja syötti vielä pelin kolmannen osuman.
Peliä ykkösketjun laidalta pyörittävä Granlund on nostanut koko joukkueen tasoa välittömästi. Kun parhaat pelaajat ovat jäällä, tuntuu Leijonien peli kulkevan poikkeuksetta juuri Granlundin kautta. Peli kuitenkin sujuu myös paineen alla, eivätkä vastustajat ole vielä keksineet Granlundiin lääkettä.
Mikael Granlund muistetaan tietenkin vuoden 2011 MM-kisoista, joissa Suomi voitti historian toisen kultamitalinsa. Granlundin nimi jäi välittömästi suomalaiseen kiekkohistoriaan, kun ensimmäisiä MM-kisojaan pelannut nuorukainen vei Suomen välieristä jatkoon full-speed variationilla Mike Legg Michigan style scoopista. Suomeksi liike tunnetaan tietenkin tuttavallisemmin ilmaveivinä.
Miten kisat tästä etenevät
Vaikka peleistä on nautittu jo viikon verran, ovat kisat edelleen vasta alussa. Alkulohkoissa on vielä puolet peleistä jäljellä, sillä jokainen joukkue pelaa vielä kolmeen otteeseen. Tämän jälkeen vuorossa ovat tietenkin puolivälierät, välierät sekä mitalipelit. Välieristä eteenpäin kaikki ottelut pelataan luonnollisesti Tampereella. Pudotuspelit käynnistyvät 26. toukokuuta, kun taas maailmanmestari on selvillä sunnuntaina 29. toukokuuta.
Suomen kisaurakka jatkuu jo tänään, kun vastaan asettuu Iso-Britannia. Ottelusta povataan todellista maalijuhlaa, sillä britit ehtivät häviämään myös vajaamiehiselle Ruotsille peräti 6–0. Leijonat saattavat hyvinkin laittaa paremmaksi. Heti seuraavana päivänä vastassa on Itävalta, minkä jälkeen jellonat saavat pienen lepotauon. Alkulohko laitetaan pakettiin 24. toukokuuta ottelulla Tshekkiä vastaan. Suurta panosta ei otteluissa enää ole, sillä Suomi on suurella varmuudella pudotuspeleissä, vaikka joukkue häviäisi kaikki ottelunsa. Lohkovoitto kuitenkin kiinnostanee suomalaisia.