Suomi vs. Venäjä! Jääkiekon finaali sunnuntaina
Suomi kohtaa Venäjän sunnuntain huippujännittävässä jääkiekkofinaalissa! Suomen naiset voittivat jo pronssia, mutta miehillä on yksi peli vielä jäljellä. Miltä finaali alustavasti näyttää ja voittavatko Leijonat viimeinkin kultaa?
18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisest.
18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti.
Perjantain välieräottelut
Talviolympialaiset ovat jääkiekon puolella edenneet jo finaaleihin saakka. Välieräottelut pelattiin perjantaina, joista voittajat selviytyivät sunnuntaina pelattavaan finaaliin ja häviäjät kohtaavat pronssiottelussa lauantaina. Suomi voitti Slovakian 2-0, kun taas Ruotsin ja Venäjän välinen kohtaaminen päättyi Ruotsin tappioon voittolaukauskilpailussa.
Suomen matka finaaliotteluun
Suomi on esiintynyt turnauksessa jopa odotettuakin paremmin, eivätkä Leijonat ole vielä hävinneet otteluakaan. Tiukimmille Suomen onnistui laittamaan Ruotsi, joka lähti ottelun viimeiseen erään peräti kolmen maalin johdossa. Suomi onnistui kuitenkin laittamaan pelin tasoihin ja nousemaan jatkoajalla voittoon Harri Pesosen maalilla.
Ruotsin ohella alkulohkossa kaatuivat myös Latvia lukemin 3–1 sekä välierien vastustaja Slovakia 6–2. Puolivälierissä Suomi höykytti Sveitsiä iskemällä taululle lukemat 5–1. Parhaassa vireessä suomalaisista on ollut Salavat Yulaev Ufaa edustava Sakari Mannisen ja Teemu Hartikaisen tehokaksikko. Harri Säteri on 95,40 torjuntaprosentilla ollut yksi turnauksen parhaista maalivahdeista.
Slovakia oli alkulohkossa Suomea vastaan täysi vastaantulija, eikä joukkue onnistunut voittamaan alkulohkossa kuin yhden ottelun, kun Latvia kaatui 5–2. Jatkopelien ensimmäisellä kierroksella Slovakia kuitenkin päihitti Saksan selvästi 4-0, minkä jälkeen joukkue vastasi turnauksen suurimmasta yllätyksestä päihittämällä Yhdysvallat voittolaukauskisassa 3-2. Slovakian pelin sielu on kiistatta ollut TPS:ää edustava vain 17-vuotias Juraj Slafkovsky, joka on iskenyt viiteen peliin viisi maalia, millä noustaan myös turnauksen maalipörssin kärkeen. Slafkovskysta odotetaan yhtä tulevan NHL-varaustilaisuuden kärkinimistä.
Suomi lähti otteluun selvänä ennakkosuosikkina, mutta finaalipaikkaa varten pitikin työskennellä kokonaiset 60 minuuttia äärimmäisen nopeaa kiekkoa pelannutta Slovakiaa vastaan. Leijonien väkevät esitykset ja jäähyttömyys kuitenkin palkittiin ja ottelu päättyi lopulta Suomen 2-0 voittoon.
Toisessa välierässä vastakkain asettuivat Ruotsi sekä ennalta turnauksen suurimmaksi suosikiksi nostettu Venäjän olympiaurheilijat. Ruotsi on esiintynyt turnauksessa vakuuttavasti, sillä ainoa tappio ennen välieräottelua oli Suomea vastaan tullut jatkoaikatappio. Latvia kaatui turnauksen ensimmäisessä ottelussa niukasti 3–2, mutta Slovakia kaatui jo varsin selvin lukemin 4–1. Suoraan puolivälieriin edennyt Ruotsi voitti tasaisessa puolivälieräottelussaan viimeisen erän maaleilla Kanadan 2–0. Ruotsin Lucas Wallmark jakaa viidellä maalillaan turnauksen maalipörssin kärkisijan.
Myös lohkonsa voittanut Venäjän olympiaurheilijat on kärsinyt turnauksessa ainoastaan yhden jatkoaikatappion. Tsekki oli lopulta parempi peräti 5–6 päättyneessä maali-ilottelussa, mutta alkulohkon muut pelit Sveitsiä ja Tanskaa vastaan venäläiset onnistuivat voittamaan päästämättä maaliakaan. Puolivälierissä Tanska kaatui toisen kerran varsin selvästi lukemin 3–1. Venäjän olympiaurheilijoiden otteluita on turnauksessa leimannut tiivis puolustus ja vähämaalisuus, ja myös välierissä joukkueelta nähtiin poikkeuksellisen kurinalainen suoritus.
Mihin aikaan jääkiekkofinaali on?
Pronssiottelu Ruotsi - Slovakia on vuorossa lauantaina 19.2. kymmentä yli kolmelta päivällä, kun taas jääkiekon finaali Suomi - Venäjä pelataan sunnuntaina 20.2. jo kymmentä yli kuudelta aamulla. Varhaiselle ajankohdalle on varsin ymmärrettävä syy, sillä tämän jälkeen vuorossa on enää maastohiihdon naisten 30 kilometrin yhteislähtö, ennen kuin kisat pannaan tältä vuodelta lopullisesti pakettiin päättäjäisten muodossa.
Sekä välierät, pronssiottelu että finaali pelataan Beijing National Indoor Stadiumilla, joka on Leijonille jo tuttu paikka. Latviaa vastaan käytyä kamppailua lukuun ottamatta kaikki Suomen pelit on pelattu samalla stadionilla. Vuoden 2008 kesäolympialaisia varten rakennettu stadion toimi tuolloin kotina voimistelulle, trampoliinille sekä käsipallolle.
Suomi ei ole olympiaturnausta onnistunut koskaan voittamaan, vaikka Leijonat ovatkin päässeet useasti harmillisen lähelle. Vuoden 1988 olympialaisissa Suomi jäi lohkomuodossa pelatun finaalikierroksen kakkoseksi, vaikka onnistuikin päihittämään turnauksen voittaneen Neuvostoliiton 2–1. Vuonna 2006 Torinon olympialaisissa Suomen joukkue dominoi turnausta lähes näytöstyyliin, mutta joutui tästä huolimatta taipumaan finaalissa Ruotsia vastaan 2–3.
Venäjän olympiaurheilijat lähtevät finaaliin hallitsevina mestareina, sillä vuoden 2018 olympialaisissa joukkue onnistui päihittämään finaalissa Saksan jatkoajalla. Jättiyllätys oli tuolloin lähellä, sillä Venäjän olympiaurheilijat onnistuivat tasoittamaan ottelun vasta viimeisellä minuutilla.
Suomalaisten saldo olympialaisissa
Suomi on esiintynyt vuoden 2022 olympialaisissa tähän mennessä varsin vakuuttavasti, sillä Suomen joukkue on onnistunut nappaamaan jo kuusi mitalia. Alustavana tavoitteena kisoissa oli edelliskisojen kuuden mitalin tuloksesta parantaminen sekä yhteensä kymmenen mitalia koko olympiadin aikana – siis seuraavat kesäolympialaiset mukaan lukien. Tällä hetkellä tavoitteeseen pääseminen näyttää enemmän kuin mahdolliselta, sillä Leijonat ovat erinomaisissa asetelmissa seitsemättä mitalia varten.
Suomen menestyksestä on näissä kisoissa vastannut lähinnä Niskasten sisarpari, sillä Iivo Niskanen voitti kultaa 15 kilometrin perinteisellä, pronssia 30 kilometrin skiathlonilla sekä hopeaa parisprintistä Joni Mäen kanssa. Kerttu Niskanen taas ylsi hopealle naisten 10 kilometrin perinteisellä. Kultamitali jäi ainoastaan neljän kymmenyksen päähän. Pronssille ovat suomalaisista selvinneet myös Krista Pärmäkoski naisten 10 kilometrin perinteisellä sekä naisten jääkiekkomaajoukkue, joka päihitti pronssiottelussa Sveitsin 4–0.
Tänään mitalia tavoitellaan suomalaisvoimin vielä ampumahiihdon yhteislähdöissä, kun taas lauantaina on vuorossa maastohiihdon 50 kilometrin yhteislähtö, johon ottavat osaa Perttu Hyvärinen ja Remi Lindholm. Sunnuntaina viimeistä mitalia lähtevät kisojen viimeisessä kilpailussa tavoittelemaan heti jääkiekkofinaalin jälkeen naisten 30 kilometrin yhteislähdöllä Anne Kyllönen, Johanna Matintalo, Kerttu Niskanen sekä Krista Pärmäkoski.
Säännöllisten urheilu-uutisten ohella urheiluvedonlyönti.net tarjoaa kaiken tarpeellisen tiedon urheilusta sekä vedonlyönnistä.